Ford.fi
ECOnetic Technology

Ford ECOnetic Technology tarkoittaa ominaisuuksia ja teknologioita, jotka parantavat auton polttoainetaloutta ja vähentävät auton CO2-päästöjä sekä pienentävät omistamisen kustannuksia – menettämättä mitään auton tyylikkyydessä tai ajokokemuksessa.

Ford ECOnetic -malleissa on uusin yhteispaineruiskutukseen perustuva dieselmoottoriteknologia yhdistetty muihin huolellisesti valittuihin ominaisuuksiin. Tuloksena on alhainen polttoaineen kulutus ja merkittävästi vähentyneet hiilidioksidipäästöt (CO2).

Fordin 1.0 EcoBoost -bensiinimoottori on mullistava innovaatio kaikkialla maailmassa. Se voitti ”Kansainvälinen Vuoden Moottori” -tittelin International Engine of the Year -äänestyksessä, johon osallistui 35 maata. Pieni huipputekniikkaa edustava moottori valittiin myös parhaaksi uudeksi moottoriksi ja parhaaksi alle 1.0-litraiseksi moottoriksi.

EcoBoost
Lukuisat innovaatiot auttavat sinua pienentämään ympäristövaikutuksia ja omistamisen kustannuksia. Esimerkiksi Fordin edistykselliset, turboahdetut EcoBoost-bensiinimoottorit tuottavat aiempiin bensiinimoottoreihimme verrattuna suuremman tehon ja laajemmalle kierrosalueelle ulottuvan väännön – pienemmällä polttoaineenkulutuksella ja vähäisemmillä CO2-päästöillä.

Uusin tulokas on luokkansa johtava 1.0-litrainen EcoBoost-bensiinimoottori, jonka saa nyt uuteen Focukseen. Se vastaa tehokkuudeltaan isompitilavuuksista 1.6-litraista bensiinimoottoria, mutta sen polttoaineenkulutus on 20 % pienempi. Uuden 1.0 EcoBoost-moottorin polttoaineenkulutus ja CO2-päästöt vastaavatkin lähinnä dieselmoottorin kulutus- ja päästölukemia.

Muita huippuluokan EcoBoost-bensiinimoottoreita ovat esimerkiksi 1.6 EcoBoost-moottorit. Ne ovat saatavana esimerkiksi C-MAXiin 150 ja 182-hevosvoimaisina versioina ja Mondeoon 160-hevosvoimaisena. Tehokkuudesta huolimatta niiden polttoaineenkulutus on vain 6,4 litraa/100 km.
PowerShift-vaihteisto

Ford PowerShift tarjoaa ensiluokkaisen ajoelämyksen. Tämä huipputason kuusinopeuksinen automaattivaihteisto kaksoiskytkimellä valitsee älykkäästi seuraavan sopivan vaihteen täsmälleen oikealla hetkellä. Näin vaihteiden vaihto tapahtuu salamannopeasti, eikä tehon välitys keskeydy hetkeksikään.

Ford PowerShift tarjoaa myös paremman polttoainetalouden verrattuna perinteiseen automaattivaihteistoon. Maksimaalisen tehokkuuden ja hyvän polttoainetalouden lisäksi Ford PowerShiftissä on toiminto, jonka avulla vaihteita voidaan vaihtaa manuaalisesti ilman kytkintä, vain vaihteenvalitsinta liikauttaen.

Ford Duratorq -dieselteknologia

Dieselmoottorimme hyödyntävät edistyneintä dieselteknologiaa, jossa yhdistyvät suorituskyky ja erinomainen polttoainetalous sekä pienemmät CO2-päästöt. Uuden 2.2-litraisen Duratorq TDCi -moottorin tehoa on nostettu 12 prosenttia 200 hevosvoimaan, mikä tekee siitä tähän mennessä tehokkaimman Duratorq-moottorin. Lisäteho on saavutettu edistynein menetelmin niin että samalla on saavutettu erittäin hyvä polttoainetalous, vain 6,0 l /100 km sekä vain 159 g/km CO2-päästöt. Vääntöä esimerkiski uusi 2.2-litrainen diesel-moottori tuottaa jopa 420 Nm.

Merkittävästi parannettu 2,0-litrainen 163 hv:n Duratorq TDCi -dieselmoottori tarjoaa tasaisuutta, hiljaisuutta ja suorituskykyä, mutta päästöt ovat manuaalivaihteistolla vain 139 g/km ja PowerShift-kaksoiskytkinautomaattivaihteistolla vain 149 g/km.

Ford Eco -toiminto

Älykäs järjestelmä arvioi ajokäyttäytymisen vaikutusta polttoainekulutukseen. Nopeuden, vaihteiden käytön, ennakoinnin ja matkojen pituuden perusteella se antaa hyödyllisiä neuvoja paremman polttoainetalouden saavuttamiseksi.

Vaihteenvaihdon merkkivalo

Vaihteenvaihdon merkkivalo ohjaa vaihteenvaihtoon, joka takaa optimaalisen polttoainetalouden.

Sähköinen ohjaustehostin

Fiestan sähköinen ohjaustehostin (EPAS) on selkeä askel eteenpäin perinteisestä hydraulisesta jatkuvasti toimivasta ohjaustehostimesta. Sähköisen ohjaustehostimen ansiosta ohjaaminen on helpompaa ja ajokokemus nautittavampi. EPAS lisää tehostusta tarpeen mukaan eli erityisesti pienillä nopeuksilla ja pysäköitäessä. Tämä puolestaan lisää Fiestan taloudellisuutta ja vähentää päästöjä.

Vaihtoehtoiset polttoaineet
Flexifuel-moottorimme vähentävät fossiilisia CO2-päästöjä, kun polttoaineena käytetään E85-bioetanolipolttoainetta. Polttoaineena voidaan käyttää myös tavallista lyijytöntä bensiiniä – tai näiden kahden sekoitusta.

Ford Start/Stop

Ford Start/Stop vähentää polttoaineen kulutusta ja CO2-päästöjä. Kun autosi on joutokäynnillä, moottori sammuu automaattisesti polttoaineenkulutuksen vähentämiseksi. Kun haluat jatkaa matkaa, moottori käynnistyy heti uudelleen. Mondeossa Ford Start/Stop järjestelmä tulee sekä 1.6 EcoBoost 160hv että 1.6TDCi 115hv ECOnetic moottoreiden mukana.

Aktiivinen etusäleikkö
Aktiivinen etusäleikkö parantaa aerodynamiikkaa ja pienentää polttoaineenkulutusta.
Tulevaisuus

Pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotteitamme ja työmenetelmiämme. Ilmastonmuutos on haaste, jonka torjuminen edellyttää jatkuvasti uusia innovaatioita. Siksi pitkälle kehitetty automallistomme on suunniteltu huomattavasti polttoainetaloudellisemmaksi ja tuottaa pienemmät ympäristövaikutukset.

Engine Of The Year icon Ford Fiesta ECOnetic icon